Tuli käytyä Sloveniassa, ja ennen sinne lähtöä kyselin siellä olevista askartelukaupoista, joista kukaan ei tiennyt mitään. Siksipä ajattelin postata teille hieman Slovenian askartelutarjonnasta.

No ensin lyhyesti koko maasta. Maa on pieni, kaunis ja helppo matkakohde. Vesi on juomakelpoista, maan sisäiset välimatkat lyhyitä, valuuttana on euro ja ihmiset ovat auttavaisia ja kielitaitoisia. Säät reissulla olivat oikein lämpimät ja aurinkoiset ja vain yhden itikkahavainnon tein :D

Askartelukauppoja en siis etukäteen tiennyt olevan. Onneksi oppaamme tiesi pääkaupungista Ljubljanasta kaksi kauppaa. Lisäksi löysin yhden kaupan hieman Ljubljanan keskustan ulkopuolella olevasta BTC shopping centeristä, ja yhden kaupan löysin myös Koperin kaupungista. Kaupat joissa kävin olivat yhtä lukuunottamatta verraten pieniä ja hinnat aikalailla Suomen tasoa.

Ensimmäinen kauppa on nimeltään Antus Hobi ja se sijaitsee Copova ulitsan eräällä sisäpihalla aikalailla kaupungin keskusaukion lähellä. Tämä kauppa oli varsin pieni, lähinnä siellä oli maalia, leikkureita, helmiä. Joten ostokset jäivät tekemättä.

Seuraava kauppa oli Prometej ja se sijaitsi Lev hotellimme lähellä Kersnikova nimisellä kadulla. Kauppoja oli itseasiassa samalla kadulla vierekkäin kaksi, toinen enemmän ilmeisesti keskittynyt paperiaskarteluun ja toinen helmiaskarteluun. Kaupan tunnistaa helposti tästä kyltistä:


Ja tästä kaupasta (tai molemmista vierekkäin olevista) sain jopa tehtyä seuraavat ostokset:


Tässä vielä suurempi kuva käyntikortista, jos siitä nyt jotain selvää saa:



Ljubljanassa kävimme myös läheisessä btc ostoskeskuksessa ja sieltäkin löytyi Lacara askartelukauppa, joka oli prometejta pienempi, mutta ostoksia sieltäkin löytyi.



ja täällä ihastuin erityisesti näihin kauniisiin (ja oli kalliit!!) puunappeihin:


Ja tässä tarkemmat tiedot kaupasta:


Sitten kävimme loppu viikosta Koperissa, josta löytyi vielä Poster -niminen kauppa, joka vastaa ehkä hieman meidän Tiimariamme, hupitarvikkeita, matkamuistoja, maaleja ja helmiä sisältävästä kaupasta en kuitenkaan mitään itselleni löytänyt. Osoitetta en muista, vanhan kaupungin reitillä se kuitenkin oli, ja tässä liikkeen kyltistä vielä kuva:



No, Suomessakin tuli sitten käytyä ennen matkalle lähtöä Sinellissä, ja tässä nyt vielä nämä Sinellin ostokset:

Hieman matkalukemista ja jes! Kauan kaipaamani lumihiutale -leimasetti löytyi alelaarista!

No, jos nyt en sen enempää siihen mennessä ollut superlöytöjä tehnyt, niin todellisen yllärin tarjosi paluumatkalla pistäytyminen arabian tehtailla Helsingissä, jossa olin valmistautunut Iittalan myymälästä ostamaan hieman täydennystä astiastoon. Itse en olisi näitä edes ehkä huomannut, mutta kiitos ostosten kantajan :D kuulin kysymyksen, onko nämä jotain askartelutarvikkeita? :D Kahta kertaa ei siis tarvinnut minua pyytää katsomaan.. Tässä voidaan mielestäni puhua superlöydöstä, jes! Kerrankin oikeaan aikaan oikeassa paikassa.



Ja tässähän on
a3 titaani giljotiinileikkuri
a4 rotary trimmer -leikkuri (se leveämpi)
(ei lopu leikkurit ihan heti :D :D)
Shape cutter + alusta ja kaksi terää (tämän olin juuri sabluunoineen myynyt, mutta alusta on niin hyvä musteenlevitykseen, joten sen ostin siksi)
Snowbubbles 2 in 1 -boordileikkuri
easy stamp press set (jotain leimojakin tässä setissä oli mukana)
Loppusumman vois olettaa olevan aika järkyttävä erityisesti noiden leikkureiden takia.. Mutta taisipa olla 55e, eipä taida edes tuo rotary trimmeri irrota sillä summalla yksistään.. Puhumattakaan tuosta giljotiinileikkurista, onko sitä muuten edes a3 kokoisena saatavana Suomessa, ja jos on niin ovh hinta kyllä kiinnostaisi... No joku pitänee tuota loppusummaa järkyttävänä, mutta joku ehkä myös tietänee noiden tavaroiden ovh:t suunnilleen, joten mielestäni tein aikamoisen löydön! :)