Edit 20.11. KALENTERIT TÄYNNÄ!

Kiitokset niille, jotka on jo luukkunsa laittaneet. Toivon, että puuttuvat luukut POSTITETAAN VIIMEISTÄÄN ALKUVIIKOSTA. OSOITTEENI MUUTTUU 25.11. ja sen jälkeen postilla sitten kestää toimittaminen kun ne joutuu kääntämään postin. Kiitos!

 

Edit 17.10.2010 Hilataas vielä kerran ylemmäs, jotta jos joku vaikka vielä innostuis. Te ihanat ihmiset, jotka jo olette osallistuneet, niin muistattehan, että minun kalenterin luukkujen palautustoive on hieman aikaisemmin kuin mitä olen muutamalla muulla nähnyt, johtuen mahdollisesta muutosta ja siitä, että toivon pääseväni viemään Tatun paketin itse paikalle (on nääs matkaa aikalailla). Eli pliis, viimeistään 23.11. jos olis perillä. Kiitos :)

 

Koska Lissu (Liisax) käski niin minähän tottelin...

 

Sain vinkkiä, että voisin osallistua joulukalenteriin ja päätin sitten kokeilla moista itsekin.. En ole kertaakaan  ennen ollu mukana, eikä itselläni ole ollu, mutta kokeillaas kuinka homma sujuu.. (meinaan toki osallistua myös Lissun kalenteriin). Ja tämä ohjekin on osittain kopioitu Lissulta luvan kera..

Kalenterit siis haluaisin tehdä itselleni :) ja meidän perheen kahdelle kummilapselle.

Saa myös tehdä itse jotain, ei tarvi siis olla mitään ostettua! Jotain piristävää kiireen keskelle. :) Lasten kalentereihin esim. lorukortteja tai muita kivoja pieniä ylläreitä. Itse tykkään esim. leimakuvista (kunhan ei liian karhea paperi, kun väritän kuivapastilleilla, kukat, perhoset, tarrahelmet, nauhat, kiekurat... En käytä itse kiiltokuvia, tarroja tai 3d kuvia kovinkaan paljoa.

 Eli kerro kenen kalenteriin haluat osallistua ja myös minkä päivän luukun tahdot tehdä. Ilmoittaudu tähän, merkitsen sinut listaan. Laita sähköpostia

 

 [email protected]

 

niin saat osoitteeni. :) Osallistun myös sinun kalenteriin jos sinulla vain sellainen on!

Merkatkaa 'luukut' selkeesti, että kenen on ja mikä päivä. Eli vaikka ihan että Riikka 19. Osaan sitten jakaa oikeisiin osotteisiin.

Luukut olis hyvä olla perillä viimeistään 23.11.2010!

 


Riikka (eli minä :D)

1. Helena (tullut)

2. Lissu (tullut)

3. Elina (tullut)

4. Helena (tullut)

5. Anu-Riikka

6. Paulette (tullut)

7. Sarska (tullut)

8. Helena (tullut)

9. Serja (tullut)

10. Lissu (tullut)

11. Ninni (tullut)

12. Paulette (tullut)

13. Serja (tullut)

14. Helena (tullut)

15. Elina (tullut)

16. Lissu (tullut)

17. Bluemama (tullut)

18. Paulette (tullut)

19. Sarska (tullut)

20. Suvi (tullut)

21. Helena (tullut)

22. Paulette (tullut)

23. Serja (tullut)

24. Lissu (tullut)

 

Tatu 4 v. Suloinen pikkupoika, jonka suosikkeja ovat autot, lentokoneet, legot ja toy story -elokuviin liittyvät asiat. Esim. lorukortit voisi olla kiva juttu..Appelsiinia sisältävää ei, kun on allerginen.

1. Bluemama (tullut)

2. Lissu (tullut)

3. Texu (tullut)

4. Pekka ja Riikka (tullut)

5. Anu-Riikka

6. Matti (tullut)

7.Sarska (tullut)

8. Jaana (tullut)

9. Ronja

10. Lissu (tullut)

11. Pekka ja Riikka (tullut)

12.  Riikka ja Pekka (tullut)

13. Jaana (tullut)

14. Minja

15. Suvi (tullut)

16. Lissu (tullut)

17. Riikka ja Pekka (tullut)

18. Ninni (tullut)

19. Sarska (tullut)

20.  Marelo

21. Jaana (tullut)

22. Bluemama (tullut)

23. Lissu (tullut)

24. Riikka, Pekka, Jaana (tullut)

 

 

Emilia, 7 v. (ekaluokkalainen) reipas neiti, jonka suosikit ovat eläimet.

 

1. Elina (tullut)

2. Lissu (tullut)

3. Texu (tullut)

4. Pekka ja Riikka (tullut)

5. Anu-Riikka

6. Paulette (tullut)

7. Sarska (tullut)

8. Elina (tullut)

9.Minja

10. Lissu (tullut)

11. Pekka ja Riikka (tullut)

12. Paulette (tullut)

13. Serja (tullut)

14. Minja

15. Suvi (tullut)

16. Lissu (tullut)

17. Elina (tullut)

18. Paulette (tullut)

19. Sarska (tullut)

20. Marelo

21. Ninni (tullut)

22. Paulette (tullut)

23. Lissu (tullut)

24. Riikka ja Pekka (tullut)